sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Odottamattomia vieraita Konnussa

Auckland oli hyvä valinta työpysäkiksi. Kaupunki ei ollut mitenkään maailman mielenkiintoisin, joten päivän kaupunkikierroksen jälkeen saatoin loppuviikon rauhassa keskittyä töihin. Oli virkistävää olla myös vaihteeksi yksin omassa hostellihuoneessa, jossa voi puuhastella rauhassa ja vaikka istua vessassa lukemassa lehteä.

Aucklandin parasta antia olivat Rocky Horror Show -musikaali ja IMAX-teatteri, jossa kävin katsomassa viimeisimmän Harry Potterin. Hienolta näytti, mutta aika tiukkaa tavaraa se oli.

Aucklandin näkyvin maamerkki, Sky Tower. Tyydyin ihastelemaan ulkopuolelta.


Suosikkipaikkani Aucklandissa, IMAX-teatteri.

Kirjakaupan pelottava joulupukki. Kelpaisikohan tämä Merileijonien rumin joulukoriste -kilpailuun?

Matkamaskotit Shaun ja Frodo poseeraavat erinomaisen uusiseelantilaisen siiderin seurassa.

Näkymä mt. Edeniltä. Aucklandin alueella on useita sammuneita tulivuoria, joista kuuluisimmat ovat tämä mt. Eden sekä niin kutsuttu One Tree Hill.
Viikon jälkeen olinkin valmis taas seikkailemaan, mutta matka Magic-bussilla ei lähtenyt käyntiin aivan odotetusti. Olin luullut lähteväni ensimmäiseksi pohjoiseen päin, Bay of Islandsiin ja Coromandelin niemimaalle, mutta bussi johon minut oli buukattu olikin lähdössä etelään päin. Vasta bussissa sain käsiini aikataulun, minä päivinä bussit kulkevat mistäkin, joka tietenkin olisi ollut kätevä olemassa suunnitteluvaiheessa. Onneksi aikaa on vielä runsaasti, joten muutos suunnitelmissa ei paljoa haitannut.

Itse bussi saapui hostellille puoli tuntia myöhässä ja rikkinäisenä. Kuskina oli noin viisikymppinen "Young-Joe Young", aussi, jonka jutut kävivät hermoilleni heti ensi hetkestä alkaen. Matkan varrella käsitys vain vahvistui - miehen vitsit kuulostivat sata kertaa kerrotuilta, ja opastuksen yksityiskohdat eivät ilmeisesti olleet hänelle kovin olennaisia. Hän ei myöskään osannut lausua puoliakaan paikkakuntien nimistä. Siinä hostellin edustalla kun kuunneltiin Joen typeriä juttuja ja odoteltiin korjaajaa toista tuntia alkoi kieltämättä mietityttää, tuliko valittua väärä bussifirma. Oz Experiencen bussi kun nappasi matkustajat ajallaan ja ratissa istui komea nuorukainen. Hmph.

Lopulta bussi saatiin toimimaan ja seikkailu pääsi alkamaan. Pääsimmekin suoraan asiaan: ensimmäinen pysäkki oli Matamata, jossa sijaitsee Taru Sormusten herrasta -elokuvien Hobittila. Kyseessä on tarkemmin ottaen Alexanderin perheen omistama maatila, jolla kasvatetaan lampaita ja lihakarjaa. Legendan mukaan Peter Jackson ja kumppanit, todettuaan Alexanderien maat täydelliseksi Hobittilaksi, koputtivat vanhan isännän ovelle pyytääkseen lupaa kuvata perheen mailla. Isäntä ilmoitti katsovansa rugby-ottelua ja pyysi Hollywood-seuruetta palaamaan asiaan 20 minuutin kuluttua. Jackson ja kumppanit siis odottivat kärsivällisesti pihalla, jotta isäntä katsoi matsin loppuun, ja sitten päästiin neuvottelemaan kuvausasioista.

Alue todellakin näytti Hobittilalta: kaikkialla näkyi vihreää, kumpuilevaa niittyä, jonka kaikkialla käyskentelevät lampaat ovat syöneet siistiksi. Turistikierroksen tukikohtana toimi kummallisen ruma, työmaakoppimainen Shire's Rest -kahvila. Itse Hobittilaan ajettiin siitä noin 10 minuutin matka minibussilla. Paikan päällä sai ottaa kuvia sydämensä kyllyydestä, mutta koska valmistelut uusia Hobitti-elokuvia varten on jo aloitettu, kaikki kävijät joutuivat allekirjoittamaan sitoumuksen, ettei paikan päällä otettuja kuvia laiteta nettiin. Pitää siis tyytyä kuvailemaan maisemia ja näyttämään kuvia sitten halukkaille kotosalla. Mahtavaa kuitenkin, että turisteja päästetään katsomaan paikkoja lavasteiden rakentamisesta huolimatta.


Tervetuloa Hobittilaan!

What about second breakfast?

Shire's Restissä pääsi maistamaan LOTR-elokuvien majatalo- ja juhlakohtauksia varten luotua SobeRing Thought -olutta. Juoma oli enemmänkin kotikaljaa, sillä kuvauksissa ei tietenkään haluttu kenenkään tulevan oikeasti humalaan. Oluesta on olemassa myös alkoholillinen versio.


Vessassa.
Oli melko epätodellista astua ulos minibussista. Pienen soratien varrella oli useita hobitinkoloja rakentamisen eri asteilla, useimmat vain viimeistelyä vaille valmiina. Osa koloista oli ihmisen kokoisia, osa hobitin kokoisia. Kaikki nököttivät pienten ruohokukkuloiden kyljessä. Niissä oli pieni julkisivu jossa on värikäs, pyöreä ovi sekä kauempaa ruohikosta törröttävä savupiippu. Joidenkin edustalla oli pieni puutarha. Siellä täällä hääri puutarhureita (siviilejä, ei hobitteja...) istuttamassa ja kastelemassa kasveja pihamaille, sekä rakennusmiehiä rakentamassa piha-aitoja. Ihmisiä ei kuitenkaan ollut mitenkään kovin paljon, tunnelma oli rauhallinen. Kaikkialla vaelteli myös lampaita.

Polku jatkui hiukan ylämäkeen, ja mäen päältä avautui näkymä todelliseen Hobittilaan. Vasemmalla oli suuri lampi, jonka kauemmalle rannalle rakennettiin suurta majataloa. Rakennus näytti vielä melko keskeneräiseltä. Majatalon vieressä oli pieni kivinen silta ja sen toisessa päässä toinen majatalomainen rakennus. Näiden takana oli pitkä rivi olkia, joita kuivatettiin majatalon katon rakennusaineiksi.

Oikealla oli korkeampi kukkula, jonka kyljessä oli hobitinkoloja kahdessa kerroksessa. Ylimpänä keskellä oli tutunnäköinen vihreäovinen kolo, Bilbon kolo. Kaiken keskellä oli avoin juhlaniitty ja sen laidassa jättimäinen juhlapuu. Näkymää häiritsivät hiukan kaikkialla kulkevat oranssit rakennusverkkoaidat, pari minikuormuria, siellä täällä häärivät rakennusmiehet, kaikkialla huiskivat sadettajat ja horisontissa näkyvät isommat rakennuslaitteet, mutta tunnelma oli silti hiukan taianomainen.

Lampaita Hobittilan lammen rannalla. Tämän uskallan tänne laittaa, kun tässä ei näy mitään olennaista... Kai...

Kiertelimme katselemassa koloja - niiden pihalle ei saanut astua, mutta muuten kyllä pääsi todella lähelle - ja yritimme olla kastumasta sadettajissa. Oppaamme oli mukava ja ihastuttavan innostunut asiastaan. Hän oikein yllytti ihmisiä poseeraamaan joka ikisen kolon vieressä. Kierros oli todella hauska ja siitä tuli hyvälle tuulelle.

Kierroksen päätteeksi pääsimme vielä katselemaan Alexanderin maatilan mestarilampaankeritsijän työnäytöstä ja paijaamaan parin viikon ikäisiä karitsoja. He olivat ihania! Illaksi köröteltiin pikavisiitille Rotoruaan, mistä lisää ensi numerossa...


Kurkistus odotushuoneeseen

Lampaat keritään kahdesti vuodessa. Villoilla ei kuulemma elä, kaikki lampaat ovat pikemminkin lihakarjaa.

Hän on niin soma!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos et halua kirjautua sisään kun jätät kommenttia, valitse kohta Nimi/Url-osoite, niin voit valita minkä tahansa käyttäjänimen itsellesi. Kohdan URL-osoite voi jättää tyhjäksi.