Pohjoisen lämpöä

Reissun viimeisen osuuden vietin Uuden-Seelannin lämpimissä pohjoisosissa. Pohjoinen on varsin harvaan asuttua aluetta, ja monien kaupunkien väkiluku moninkertaistuu kesäisin (= meidän talvella) kun uusiseelantilaiset rynnistävät kesäasunnoilleen ja hotelleihin lomailemaan. On hankalaa näin omista lähtökohdistaan sisäistää, että pohjoinen onkin lämpimämpi kuin etelä ja kesällä on kylmempi kuin talvella (jos puhutaan eurooppalaisten käsittämistä vuodenajoista, Uudessa-Seelannissahan siis joulu on kesällä ja pääsiäinen syksyllä). Näiden vastakohtaisuuksien vuoksi varmasti Uuden-Seelannin eurooppalaiset valloittajatkin aikanaan pitivät loogisena sitä, että paikalliset joutsenet ovat mustia. Onhan kaikki muukin nurin päin Eurooppaan verrattuna.

Thamesista jatkettiin pikku-taikabussilla pohjoiseen Coromandelin niemimaata pitkin. Ensimmäinen pysäkki matkalla oli Cathedral Cove, kaunis poukama, jossa on jättimäinen veden kallioon kaivertama luola tai tunneli (Ns. läpireikä. Tieteellinen termi. On on.). Paikka on suosittu uimaranta, johon voi joko kävellä parkkipaikalta noin 20 minuutin matkan pusikossa kulkevaa polkua tai ajaa veneellä. Rannalla on myös kuvattu viimeisintä Narnia-leffaa Prinssi Kaspian. Sen huomaa helposti leffassa saareksi, jolla on lohikäärme.

Tällä puolella rantaa kuvattiin Narnia-leffaa.

Rannan toinen puolisko

Puoliskot yhdistävä "katedraali"

Tunnelissa voi käydä köpelösti

Seuraavaksi menimme ihmettelemään Hot Water Beach -rantaa (sijaitsee lähellä Whitiangaa), jolla nimensä mukaisesti on kuumaa vettä. Vesi tihkuu hiekan läpi maanalaisista kuumista lähteistä, ja kuka tahansa voi laskuveden aikaan kaivaa hiekkaan oman lämpimän uima-altaan. Kuulemma viime aikoina pohjavesi on tosin kuumentunut roimasti, kukaan ei oikein tiedä miksi.

Rannalla voi uida myös ihan meressäkin, minkä päätin tehdä. Kahlasin vyötärösyvyyteen ja annoin aaltojen huuhdella. Kunnes tuli yksi jättimäinen aalto, joka kasteli kokonaan ja vei silmälasit mennessään. Tajusin saman tien, että niitä on turha edes yrittää etsiä. Aallot seurasivat toisiaan ja jokaista aaltoa seurasi iso imu, joten parin aallon jälkeen rillit voivat olla jo ulapalla likinäköisen delfiinin päässä. No, onneksi on vakuutus ja piilareita. Ja aina on kiva ilahduttaa likinäköisiä merinisäkkäitä.

Rillit in memoriam

Köröttelimme useiden pikku lomakylien halki, kunnes saavuimme Coromandel Towniin, pikkuiseen lomakylään. Yksi katu, useita hotelleja ja hostelleja. Ilahduttavaa kyllä, minun hostellissani oli sauna, ja vieläpä oikein mukiinmenevä sellainen. Ihanassa kesäsaunassa unohtui viimeinenkin harmitus menetetyistä rilleistä. Hostellinpitäjä tosin unohti minut lukkojen taakse saunomaan, mutta vain kahdeksi tunniksi. Sainpahan saunoa rauhassa.

Matkan varrella nähty kalliomuodostelma, joka on kuulemma nukkuva jättiläinen.

Herra 4 Square, kauppaketjun maskotti, on tuttu näky kaikkialla Uudessa-Seelannissa.

Hieno hotelli/pubi Coromandel Townin pääkadun varrella

Tunnelma saunan jälkeen

Coromandel Townissa ei ollut juurikaan mitään tekemistä, muuta kuin maistaa Uudelle-Seelannille kotoperäisiä vihersimpukoita (totesin, etten edelleenkään pidä simpukoista) ja kierrellä muutamia käsityöliikkeitä mukavan amerikkalaisnaisen kanssa. Iltapäivällä seilasin lautalla takaisin Aucklandiin.

Meni hiukan annos hukkaan, taisin saada kolme simpukkaa nieltyä...

Kirsikat olivat herkullisempia kuin missään koskaan!

Hyvästit Coromandelille

Välilasku Waiheke-saarella

Kyllä Aucklandillakin on ihan tunnistettava silhuetti, lähinnä tietysti Sky Towerin ansiosta

Odottamattomia vieraita Konnussa

Auckland oli hyvä valinta työpysäkiksi. Kaupunki ei ollut mitenkään maailman mielenkiintoisin, joten päivän kaupunkikierroksen jälkeen saatoin loppuviikon rauhassa keskittyä töihin. Oli virkistävää olla myös vaihteeksi yksin omassa hostellihuoneessa, jossa voi puuhastella rauhassa ja vaikka istua vessassa lukemassa lehteä.

Aucklandin parasta antia olivat Rocky Horror Show -musikaali ja IMAX-teatteri, jossa kävin katsomassa viimeisimmän Harry Potterin. Hienolta näytti, mutta aika tiukkaa tavaraa se oli.

Aucklandin näkyvin maamerkki, Sky Tower. Tyydyin ihastelemaan ulkopuolelta.

Suosikkipaikkani Aucklandissa, IMAX-teatteri.

Kirjakaupan pelottava joulupukki. Kelpaisikohan tämä Merileijonien rumin joulukoriste -kilpailuun?

Matkamaskotit Shaun ja Frodo poseeraavat erinomaisen uusiseelantilaisen siiderin seurassa.

Näkymä mt. Edeniltä. Aucklandin alueella on useita sammuneita tulivuoria, joista kuuluisimmat ovat tämä mt. Eden sekä niin kutsuttu One Tree Hill.

Viikon jälkeen olinkin valmis taas seikkailemaan, mutta matka Magic-bussilla ei lähtenyt käyntiin aivan odotetusti. Olin luullut lähteväni ensimmäiseksi pohjoiseen päin, Bay of Islandsiin ja Coromandelin niemimaalle, mutta bussi johon minut oli buukattu olikin lähdössä etelään päin. Vasta bussissa sain käsiini aikataulun, minä päivinä bussit kulkevat mistäkin, joka tietenkin olisi ollut kätevä olemassa suunnitteluvaiheessa. Onneksi aikaa on vielä runsaasti, joten muutos suunnitelmissa ei paljoa haitannut.

Itse bussi saapui hostellille puoli tuntia myöhässä ja rikkinäisenä. Kuskina oli noin viisikymppinen "Young-Joe Young", aussi, jonka jutut kävivät hermoilleni heti ensi hetkestä alkaen. Matkan varrella käsitys vain vahvistui - miehen vitsit kuulostivat sata kertaa kerrotuilta, ja opastuksen yksityiskohdat eivät ilmeisesti olleet hänelle kovin olennaisia. Hän ei myöskään osannut lausua puoliakaan paikkakuntien nimistä. Siinä hostellin edustalla kun kuunneltiin Joen typeriä juttuja ja odoteltiin korjaajaa toista tuntia alkoi kieltämättä mietityttää, tuliko valittua väärä bussifirma. Oz Experiencen bussi kun nappasi matkustajat ajallaan ja ratissa istui komea nuorukainen. Hmph.

Lopulta bussi saatiin toimimaan ja seikkailu pääsi alkamaan. Pääsimmekin suoraan asiaan: ensimmäinen pysäkki oli Matamata, jossa sijaitsee Taru Sormusten herrasta -elokuvien Hobittila. Kyseessä on tarkemmin ottaen Alexanderin perheen omistama maatila, jolla kasvatetaan lampaita ja lihakarjaa. Legendan mukaan Peter Jackson ja kumppanit, todettuaan Alexanderien maat täydelliseksi Hobittilaksi, koputtivat vanhan isännän ovelle pyytääkseen lupaa kuvata perheen mailla. Isäntä ilmoitti katsovansa rugby-ottelua ja pyysi Hollywood-seuruetta palaamaan asiaan 20 minuutin kuluttua. Jackson ja kumppanit siis odottivat kärsivällisesti pihalla, jotta isäntä katsoi matsin loppuun, ja sitten päästiin neuvottelemaan kuvausasioista.

Alue todellakin näytti Hobittilalta: kaikkialla näkyi vihreää, kumpuilevaa niittyä, jonka kaikkialla käyskentelevät lampaat ovat syöneet siistiksi. Turistikierroksen tukikohtana toimi kummallisen ruma, työmaakoppimainen Shire's Rest -kahvila. Itse Hobittilaan ajettiin siitä noin 10 minuutin matka minibussilla. Paikan päällä sai ottaa kuvia sydämensä kyllyydestä, mutta koska valmistelut uusia Hobitti-elokuvia varten on jo aloitettu, kaikki kävijät joutuivat allekirjoittamaan sitoumuksen, ettei paikan päällä otettuja kuvia laiteta nettiin. Pitää siis tyytyä kuvailemaan maisemia ja näyttämään kuvia sitten halukkaille kotosalla. Mahtavaa kuitenkin, että turisteja päästetään katsomaan paikkoja lavasteiden rakentamisesta huolimatta.

Tervetuloa Hobittilaan!

What about second breakfast?

Shire's Restissä pääsi maistamaan LOTR-elokuvien majatalo- ja juhlakohtauksia varten luotua SobeRing Thought -olutta. Juoma oli enemmänkin kotikaljaa, sillä kuvauksissa ei tietenkään haluttu kenenkään tulevan oikeasti humalaan. Oluesta on olemassa myös alkoholillinen versio.

Vessassa.

Oli melko epätodellista astua ulos minibussista. Pienen soratien varrella oli useita hobitinkoloja rakentamisen eri asteilla, useimmat vain viimeistelyä vaille valmiina. Osa koloista oli ihmisen kokoisia, osa hobitin kokoisia. Kaikki nököttivät pienten ruohokukkuloiden kyljessä. Niissä oli pieni julkisivu jossa on värikäs, pyöreä ovi sekä kauempaa ruohikosta törröttävä savupiippu. Joidenkin edustalla oli pieni puutarha. Siellä täällä hääri puutarhureita (siviilejä, ei hobitteja...) istuttamassa ja kastelemassa kasveja pihamaille, sekä rakennusmiehiä rakentamassa piha-aitoja. Ihmisiä ei kuitenkaan ollut mitenkään kovin paljon, tunnelma oli rauhallinen. Kaikkialla vaelteli myös lampaita.

Polku jatkui hiukan ylämäkeen, ja mäen päältä avautui näkymä todelliseen Hobittilaan. Vasemmalla oli suuri lampi, jonka kauemmalle rannalle rakennettiin suurta majataloa. Rakennus näytti vielä melko keskeneräiseltä. Majatalon vieressä oli pieni kivinen silta ja sen toisessa päässä toinen majatalomainen rakennus. Näiden takana oli pitkä rivi olkia, joita kuivatettiin majatalon katon rakennusaineiksi.

Oikealla oli korkeampi kukkula, jonka kyljessä oli hobitinkoloja kahdessa kerroksessa. Ylimpänä keskellä oli tutunnäköinen vihreäovinen kolo, Bilbon kolo. Kaiken keskellä oli avoin juhlaniitty ja sen laidassa jättimäinen juhlapuu. Näkymää häiritsivät hiukan kaikkialla kulkevat oranssit rakennusverkkoaidat, pari minikuormuria, siellä täällä häärivät rakennusmiehet, kaikkialla huiskivat sadettajat ja horisontissa näkyvät isommat rakennuslaitteet, mutta tunnelma oli silti hiukan taianomainen.

Lampaita Hobittilan lammen rannalla. Tämän uskallan tänne laittaa, kun tässä ei näy mitään olennaista... Kai...

Kiertelimme katselemassa koloja - niiden pihalle ei saanut astua, mutta muuten kyllä pääsi todella lähelle - ja yritimme olla kastumasta sadettajissa. Oppaamme oli mukava ja ihastuttavan innostunut asiastaan. Hän oikein yllytti ihmisiä poseeraamaan joka ikisen kolon vieressä. Kierros oli todella hauska ja siitä tuli hyvälle tuulelle.

Kierroksen päätteeksi pääsimme vielä katselemaan Alexanderin maatilan mestarilampaankeritsijän työnäytöstä ja paijaamaan parin viikon ikäisiä karitsoja. He olivat ihania! Illaksi köröteltiin pikavisiitille Rotoruaan, mistä lisää ensi numerossa...

Kurkistus odotushuoneeseen

Lampaat keritään kahdesti vuodessa. Villoilla ei kuulemma elä, kaikki lampaat ovat pikemminkin lihakarjaa.

Hän on niin soma!