Joitakin vuosia sitten olin Irlannissa minibussikierroksella, jossa kierrettiin tietty reitti välillä hostelleissa yöpyen, ja bussikuski toimi paitsi kuljettajana, myös oppaana. Vastaavia kierroksia järjestetään ympäri maailmaa reppureissaajien suosimissa paikoissa, ja Australiassakin niitä järjestävät useat firmat. Kierrokset ovat hyviä, koska niillä usein pysähdellään paikkoihin, joihin ei muuten päätyisi, ja kuskit ovat usein aika persoonia. Lisäksi kierrokset ovat melko edullisia.
Brittipojat kärryn kyydissä
Loikkasin keskiviikkoaamuna kello 7 reippaasti Adventure Toursin minibussin kyytiin. Pääsin mukaan mukinoitta, vaikka raahasinkin perässäni katu-uskomatonta matkalaukkua rinkan sijaan. Bussikuski Russ on noin kolmekymppinen letkeä aussi, joka ajaa bussia tottuneesti ja kertoo kepeästi mutta asiantuntevasti niin nähtävyyksistä kuin Australian kulttuurista yleensäkin.
Sydneystä ajettiin suoraan Australian pääkaupunkiin Canberraan. Sydney ja Melbourne eivät aikanaan päässeet yhteisymmärrykseen siitä, kummasta pitäisi tulla maan pääkaupunki, joten ratkaisuksi perustettiin kiistelevien kaupunkien välillä sijaitsevan lammasfarmin paikalle Canberra sitä tarkoitusta varten. Kaupungissa ei sitten juuri muuta olekaan kuin hallintorakennuksia ja jättimäinen sotamuseo. Kävimme parlamenttitalolla ja myös sen katolla, jossa liehuu kuulemma lontoolaisen kaksikerrosbussin kokoinen Australian lippu. Meille selvisi myös, miksi maan vaakunassa on kuvattuna juuri kenguru ja emu: kumpikaan eläin ei osaa kävellä takaperin, joten ne kuvaavat maan jatkuvaa edistystä.
Australian vaakuna parlamentin istuntosalissa
Parlamenttitalo
Matkan varrella näkyi pääasiassa laidunmaita ja harvoja eukalyptus-metsikköjä. Lampaita, hevosia ja lihakarjaa oli kaikkialla. Illan tullen kun päästiin vuoristoon, maisemat alkoivat muuttua jylhemmiksi ja villieläimet alkoivat tulla esiin. Näin siis viimein kenguruja! Ne hyppelivät! Auto piti pysäyttääkin kertaalleen, kun yksi kenguru poikasineen näytti aikovan tien yli, mutta palasikin sitten metsään. Kunnon australialaista luonto-ohjelmameininkiä saatiin, kun Russ bongasi metsän laidassa nokkasiilin. Hän pysäytti auton saman tien ja ilmoitti nappaavansa sen jotta mekin näemme, ja lähti pinkomaan metsänlaitaan takki käsissään valmiina nappaamaan elikon. Valitettavasti otus ehti löytää piilopaikan ajoissa.
Illaksi köröttelimme Snowy Mountains -vuoristoon, Thredbon laskettelukylään. Laskettelukausi tosin on jo täällä ohi, ja rinteet rehottavat vihreinä. Hiljaista on.
Torstaiaamulla maassa oli räntää. Lupaavaa. Aamun ohjelmassa oli nousta Mount Kosciuszkon, Australian korkeimman vuoren huipulle. Se ei ole huimaavan korkealla, vain 2 228 metrissä. Alkumatka taitetaan tuolihissillä ja loput kuutisen kilometriä jalan. Vuoristoon oli luvattu lämpötilaksi -3 astetta, ja mitä ylemmäs tuolihissi nousi, sen lumisemmiksi puut muuttuivat. Yksi hollantilaisnuorukainen tuli huipulle saakka T-paidassa ja shortseissa, mutta totesi huipulla palaavansa saman tien takaisin. Me muut lähdimme matkaan, osa paremmin ja osa huonommin varustautuneina. Hetken kuluttua alkoi sataa lunta.
Matkalla huipulle
Russ osoittaa matkanpäätä. Lähtöpiste on vasemmanpuoleisen valkoisen viivan alapäässä.
Alkumatka sujui mutkattomasti
Lähes koko bussilasti huipulla, ja maisemat ovat upeat, kuten näkyy...
Kiipeäminen huipulle oli aika epätodellista. Huipulle saakka vei metallisäleiköllä päällystetty polku, mutta se oli paikoin kovan hangen peitossa. Viimeinen osuus huipulle noustiin jyrkähköä jäätikkörinnettä, jota englantilaiset lukiopojatkin kiipesivät urheasti tennareissaan ja huppareissaan. Huipulle päästiin, mutta saavutus jäi lähinnä henkiseksi voitoksi, sillä näkyvyys tuiskussa oli ehkä 15 metriä. Kuskikin myönsi, ettei ole koskaan kiivennyt huipulle niin huonossa säässä. Naparetki oli melko raskas, mutta sen jälkeen oli voitokas olo. Kesällä kävelylenkki on varmaan miellyttävämpi.
Pulkka olisi ollut alastullessa kätevä
Korkeanpaikankammoiselle otolliset olosuhteet
Matka jatkui pitkin syrjäistä Barry Way -hiekkatietä pitkin, joka mutkitteli vuoristossa Snowy River -jokea ja muinaista aboriginaalien vaellusreittiä noudatellen. Kenguruita oli mutkaisella tiellä niin tankissa kuin "lepäilemässä" tiellä. Matkalla Russ kertoi, että Australiassa elää villihevosia (australiaksi "brumbies"), ja kohta tien laidassa näkyi hevosenraatokin. Kuolleita australianharakoitakin ovat olleet tiet täynnä, kun näin kevätaikaan nuoret harakat eivät osaa väistää autoja. Väkisinkin tuli mieleen, että mitä kaikkea Niina saisikaan askarreltua näistä maantieraadoista! Tien varressa istui kyllä ihan elävä kookaburra, joten taas yksi bongaus listalle. Emujakin jouduttiin väistelemään.
Illaksi saavuttiin Lake's Entrance -nimiseen pienehköön rantakaupunkiin, joka oli vielä 1960-luvulla australialaisten suosima lomakohde. Mainitsemisen arvoista paikassa oli, että illalliseksi syötiin fish and chipsit, jotka oli tehty haista. Kuten kuulemma useimmat fish and chipsit Victoriassa. Ei mistään valkohaista, vaan jostakin pienemmästä sintistä, jota paikalliset kutsuvat nimellä flake. Minulle olisi mennyt läpi turskana.
Kolmantena päivänä matka jatkui Australian eteläkärkeen, Wilson's Promontory -luonnonpuistoon. Alueella tutkitaan kenguruita, joten elikot päästävät ihmisiä melko lähelle. Näimme siis kenguruita lähietäisyydeltä ja paljon. Russ kaivoi esiin myös myrkyllisiä hämähäkkejä (redback spider, Latrodectus hasselti). Vompattien koloja nähtiin, mutta ei itse elikoita.
Ne loikkivat!
Lapsi on sukeltanut
On se vaan uskomatonta, että ollaan melko mitäänsanomattoman näköisessä ympäristössä, mutta kaikkialla lentelee värikkäitä papukaijoja. On valkoisia kultatöyhtökakaduja (yellow crested cockatoo), vihreitä sateenkaarilureja (rainbow lorikeet), punaisia punaroselloja (rosella) ja vaaleanpunaharmaita ruusukakaduja (galah). Jopa harakat näyttävät kiinnostavammilta kuin kotimaiset versiomme. Puhumattakaan iibiksistä, pelikaaneista, kookaburrista ja mehiläissyöjistä. Viimeisimmät olivat yllättävän pieniä. Ostin Fosterin pikkukaupungista (kuuluista Foster's-oluesta) pienen lintukirjan, jotta on mukavampi bongailla yleisimpiä siipiveikkoja.
Rosellan suojaväri petti
Maisemaa Wilson's Promontoryssa
Iltapäivällä ajeltiin Squeaky Beachille, jonka erikoisuus on narskuva ja vinkuva hiekka. Luulin, että kyseessä oli vertauskuvallinen vinkuna, mutta rannan toisessa päässä hiekka todella vingahteli kun sillä käveli. Ilmeisesti ilmiö liittyy siihen, miten piipitoista hiekka on. Tai jotain.
Loppumatka Melbourneen kesti ikuisuuden, mutta istuin jo toista päivää pelkääjän paikalla ja juttelin mukavia Russin kanssa, joten aika kului varsin nopeasti, jopa Melbournen pään iltaruuhkassa. Harmitti oikein, että reissu loppui jo ja Russ lähti seuraavana päivänä takaisin kohti Sydneytä uudelle kolmen päivän retkelle. Olisin mieluusti ottanut hänet oppaaksi seuraavallekin bussiretkelle, mutta minkäs teet. Ehkä kaikki oppaat ovat yhtä mukavia ja hyviä. :)
Kaikkii elikoi
Täällä Australiassa on niin paljon kiinnostavia elikoita ja luonnonympäristöjä, että kyllä tänne on päästävä joskus uudelleen. Bussikierrokset ovat siitä hyviä, että omia aivoja ei tarvitse käyttää suunnitelmien tekemiseen - voi vain mennä oppaan perässä ja nähdä asioita ja paikkoja, joita ei omin päin olisi todennäköisesti tullut nähneeksi. Toiste kun tänne tulee, lentäisin ehkä Melbourneen, kävisin Tasmaniassa ja ottaisin sitten bussikierroksen mantereen keskiosien aavikon, Ayer's Rockin ja Alice Springsin kautta pohjoiseen ja jatkaisin sieltä itärannikkoa pitkin Sydneyhyn saakka. Samalla näkisi pohjoisen sademetsämeiningin ja suuren koralliriutan. Brisbane on myös kuulemma todella mukava kaupunki. Adelaide kuulemma ei. Kangaroo Islandiakin on suositeltu. No niin, näin tässä taas käy. Edellinen reissu on kesken kun seuraavaa jo suunnitellaan...
Muutama päivä Sydneyssä hurahti nopeasti. Katsomista olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa, mutta toisaalta tuntuu, että kaikki olennainen tuli nähtyä nytkin. Säät suosivat pari ensimmäistä päivää, jopa niin että onnistuin käräyttämään naamani. Se kävi kyllä todella nopeasti ja salakavalasti, joten ei ole mikään vitsi, että aurinkorasvaa kannattaa laittaa jopa pilvisenä päivänä.
Irlannista paikalle raahattu Victoria nimeään kantavan ostoskeskuksen edustalla
Harbour Bridge
Futuristista näkymää Darling Harbourista, horisontissa Sydney Tower
Olen huomannut, että kun on vain vähän aikaa tutustua isoon kaupunkiin, kannattaa kiltisti nöyrtyä heti alkuun matkustamaan paikallisella kiertoajelubussilla, niin mauttomalta kuin se vaikuttaakin. Siten saa hyvän yleiskäsityksen kaupungista ja siitä, mitä nähtävyyksiä haluaa käydä katsomassa. Usein lippu on voimassa 24 tuntia, joten kätevintä on tehdä yksi kokonainen ajelukierros illansuussa lähes viimeisellä bussilla ja mennä seuraavana päivänä kierrokselle uudelleen pysähdellen haluamissaan paikoissa.
Sydneyssä käppäilin ensimmäisenä päivänä pääkadun käytännössä päästä päähän The Rocksiin, ostin kiertoajelubussin lipun siellä ja ajoin sillä takaisin hostellin vieressä sijaitsevalle rautatieasemalle. Samaan lippuun kuului myös kierros Bondi Beachin ympäristössä, joten seuraavana aamuna köröttelin ensin Bondi Beachin kierroksen ja vaihdoin sitten kaupunkikiertoajeluun. Menin Woolloomooloo Bayhin lounaalle, koska siellä sijaitsevasta kioskista kuulemma Sydneyn silmäätekevätkin käyvät ostamassa piirakkaa. Erilaiset suolaiset piirakat ovat ilmeisesti täällä jokin maan erikoisuus, niitä on tarjolla kaikkialla. Hyvin englantilaistyylinen tuotos. Tilasin listalta Tigerin, jossa oli taikinakuoren sisällä lihakastiketta, piirakan päällä perunamuusia ja hernesosetta ja vielä sen päällä ruskeaa kastiketta. Ei mikään ihan pikku lounas eikä mitään gourmeta, mutta siinähän se meni.
Kävelin seuraavaksi Sydneyn oopperatalolle. Oikaisin luonnontieteellisen puutarhan halki, mikä oli loistava veto. Kasvit eivät niin kovasti kiinnosta, mutta ihmettelin, mitä vinkunaa puista kuuluu ja huomasin, että niiden latvat olivat täynnä hedelmälepakoita. Siistiä! Lisäksi puistossa käyskenteli iibiksiä ja muita lintuja. Otin kengät pois ja käppäilin noin kilometrin matkan oopperatalolle nurmikkoja pitkin.
Australianpyhäiibis, ystävien kesken pelkkä iibis
Lentäviä koiria eli hedelmälepakoita vai mitä lie lenkkoja ne nykyään ovat
Oopperataloa tyydyin toljottamaan ulkopuolelta, koska opastettu kierros olisi maksanut noin 40 euroa. Illaksi pakenin sadetta Darling Harbourin IMAX-teatteriin, joka muuten on maailman suurin lajissaan. IMAX-teatterissahan valkokangas on kaarella vähän samaan tapaan kuin planetaariossa, jolloin todella tuntuu kuin olisi elokuvan keskellä. Valitettavasti ohjelmiston puolesta tarjolla ei ollut muuta kuin jo kertaalleen nähty Avatar, mutta kyllä se näytti komealta.
Jätin maisematorni Sydney Towerin väliin kalliin hintansa vuoksi ja päätin sen sijaan maanantaina kiivetä Harbour Bridgen kaaren huipulla olevalle näköalatasanteelle. En kuitenkaan tahtonut millään löytää paikkaa, josta kiipeilykierros alkaa, ja kun huomasin jo olevani sillalla, en enää viitsinyt kääntyä takaisinkaan ja tyydyin siis vain kävelemään sillan yli. Näkymät olivat kyllä varsin komeat sieltäkin.
Toisella puolella lahtea sijaitsee 1900-luvun alussa perustettu Luna Park -huvipuisto, joka muistuttaa hengeltään hiukan New Yorkin Coney Islandia. Sateisena maanantaina se oli myös yhtä kuollut paikka, vain pari luokkaretkiryhmää oli puistossa. Kävin kokeilemassa vanhaa vuoristorataa, joka oli minulle ainakin ihan sopivan hurja, ja jatkoin sitten matkaa lauttalaiturille. Ajoin takaisin lahden toiselle puolelle yhdellä satama-alueella liikennöivistä lautoista.
Freddie elää
Vuoristoradassa oli söpöt vaunut
Mine! Mine!
Illalla tapasin Sydneyssä tutkimusvaihdossa olevan Eriikan, joka asustaa lähellä Bondi Beachiä. Eriikka pyöräytti illalla suorastaan herkullisen lammasaterian kuskuksen ja avokadosalaatin kera. Nam nam!
Viimeisenä Sydneyn-päivänä käppäilin aamupäivällä Bondi Beachilla ja siitä eteenpäin pitkin rantaa. Ilma oli ikävän pilvinen ja tuulinen, joten uimaan ei ollut asiaa (vaikkakin veden lämpötila olisi ollut mukava 18 astetta), mutta rantatiellä oli meneillään Scuplture By The Sea -tapahtuma, ja polun molemmin puolin oli erilaisia veistoksia. Tein parin tunnin kävelylenkin niitä ihmetellen.
Dangerous conditions
Bondi Beach ei-niin-houkuttelevana
Taidetta rannalla
Tällaisessa asussa kelpaisi uiskennella Suomessakin marraskuussa
Samaisena tiistaina sattui olemaan myös Melbourne Cup, Melbournessa järjestettävä vuotuinen laukkakilpailu, joka on hiukan kuin Australian versio Englannin Royal Ascot -laukkakisoista. Victorian osavaltiossa Melbourne Cupin päivä on yleinen vapaapäivä, ja Sydneyssäkin iltapäivällä käytyä kilpailua saattoi katsoa monessa pubissa screeniltä. Kuten Ascotissakin, tärkeä osa tapahtumaa on naisten muoti ja erityisesti hatut. Hienosti pukeutuneita seurueita liikkui kaupungillakin paljon. Itse menin Eriikan työpaikalle University of Sydneyyn, jossa henkilökunnalle (ja nyt myös minulle) oli kuohuviinitarjoilua ja laukkakilpailun katsomista. Paha kyllä kisa oli ohi ennen kuin arvasimmekaan, ja näimme siitä vain lopun. No, sentään saatiin kuohuviiniä.
Sydney on varsin nätti kaupunki, mutta jotenkin se ei sykähdyttänyt. En oikein osaa sanoa, miksi. Jotenkin se oli vain tylsä. Saa nähdä, mitä mieltä olen Melbournesta. Brisbane on kuulemma kiva, mutta sinne en tällä retkellä pääse.
Haaveilin pienenä urasta Disneyn animaattorina ja tietysti myös Disneylandiin pääsemisestä. Pari vuotta sitten pääsin käymään Pariisin Disneylandiin, ja meinasi tulla ihan tippa linssiin siinä portilla. Suunnittelin alun perin meneväni Hongkongin Disneylandiin vasta lähtöpäivänä perjantaina ja jatkavani siitä suoraan lennolle, koska Disneyland sijaitsee varsin lähellä lentokenttää, mutta lopulta en malttanut odottaa ja säntäsin paikalle jo torstaina.
Disneylandilla on oma metrolinja.
Hongkongin Disneyland on arviolta puolet Pariisin puistoa pienempi, eikä laitteita ole läheskään yhtä paljon. Pariisissa tuli suorastaan kiire ehtiä kaikkiin paikkoihin päivässä, vaikka jonoja ei juuri ollut. Hongkongissa ei tarvinnut juosta paniikissa paikasta toiseen, vaan kaikkea saattoi katsella rauhassa. Nytkään jonoja ei juuri ollut, ja moniin laitteisiin pääsi kävelemään suoraan sisään. Päivällä puistossa oli suorastaan hiljaista, mutta väki lisääntyi illansuussa. Monet ilmeisesti olivat hankkineet halvemman iltalipun ja tulleet fiilistelemään Disneylandia pimeässä.
Minä ja hyvä ystäväni Buzz Lightyear
Jack Skellington hehkeine tyttöystävineen
Oli loistava sattuma osua Disneylandiin Halloweenin aikaan, sillä puisto oli mahtavasti teeman mukaan koristeltu. Tunnelma suorastaan sähköistyi pimeän tullen, kun puistossa soi salaperäinen musiikki Painajainen ennen joulua -soundtrackista Michael Jacksonin Thrilleriin, puisto oli aavemaisesti valaistu ja leijuipa jostakin paikoitellen myös jännittävää usvaa. Halloweenin kunniaksi illalla aukesi kaksi kummitustaloakin, joissa kyllä todella pelotti. Ei mitään Särkänniemen kaatuvia laatikkopinoja ollut siellä, vaan pimeästä loikkaavia zombieita, henkiin herääviä muumioita ja kirkuvia kummitusmorsiamia. Siis näyttelijöitä, ei nukkeja. Mietin pitkin päivää, että puistossa on varmaan aivan älytön määrä työntekijöitä, kun näyttelijöitä riitti kummitustaloihin, paraateihin ja musikaalinäytöksiin noin vain. Oli varsin pelottavaa kulkea kummitustalossa pienen joukkion etummaisena ja pelätä jatkuvasti, mitä seuraavan kulman takaa hyppää esiin. Siis mahtavaa!
Halloween-teemaa krääsätaivaassa
Tunnelma oli siis varsinkin illalla mahtava, mutta laitteet eivät olleet kovin ihmeellisiä. Nalle Puh -laite oli kyllä todella hieno, vaikka ehkä kuulostaakin possujunalta. Se oli hieno. Trust me. Menkää vaikka itse kokeilemaan. Laitteita suuremman vaikutuksen tekivät Mickey's PhilharMagic -3D-näytös ja Leijonakuningasesitys. Sinfoniajuttu oli äärimmäisen viihdyttävä: Aku esitti vanhaa kunnon Disney-slapstickiä jahdatessaan karannutta taikurin hattua halki parhaiden Disney-piirrosmusikaalikohtausten, ja kaikki tämä häpeilemättömästi kolmiulotteisena. Tässä ei mitään yritetty tehdä "todenmukaista" tunnelmaa, vaan Aku lensi naamaan kiinni, Lumiéren tarjoilemat lautaset viuhuivat korvien ohi ja Aladdinin matto lensi huimaa vauhtia Akraban kaduilla. Tuulikin tuiversi korvissa ja vettä roiskui päälle Arielin luolassa. Innostuin kuin lapsi!
Leijonakuningasesityksessä vaikutuksen teki ennen kaikkea esiintyjien ammattimaisuus. En ole nähnyt Broadwaylle sovitettua Leijonakuningas-musikaalia, mutta kuvien perusteella arvelen, että Disneylandin esitys oli ikään kuin puoleen tuntiin tiivistetty versio lavamusikaalista. Laulajat olivat loistavia, samoin tanssijat ja akrobaatit. Yllätyin iloisesti.
Mitäköhän näille on syötetty?
Lounas Honkongin Disneyn tyyliin
Disneylandin ohjelmatarjontaan kuuluvat tietenkin myös paraatit, ja Halloweenin kunniaksi illalla oli erillinen pimeässä loistava paraati. Kaikki huipentui prinsessa Ruususen linnalla ilotulitus- ja pyrotekniikkanäytökseen. Siinä ei oltu rahoja säästelty. Eivätkä rahat säästyneet huvipuiston vierailijoillakaan: hinnat olivat varsin eri luokkaa kuin muualla Hongkongissa, ja myymälöiden hyllyt notkuivat houkuttelevia leluja. Tietoisuus siitä, että ostoksia pitäisi raahata tammikuuhun saakka ympäri Oseaniaa hillitsi onneksi ostointoani. Ainakin hiukan.
Palataan ajassa taaksepäin. Lähdin kotoa tiistaiyönä kolmelta ja saavuin Hongkongiin keskiviikkoyönä yhden jälkeen, paikallista aikaa kello seitsemän jälkeen aamulla. Amsterdamissa oli muutaman tunnin välilasku. Siinä stressin ja innostuksen tuoksinassa en saanut matkan aikana nukuttua kuin parit torkut, joten olin Hongkongiin saapuessani aika töttöröö. Aioin ottaa heti kärkeen torkut hotellihuoneessa, mutta huone ei tietenkään ollut valmis vielä siihen aikaan aamusta. Ei siis auttanut muu kuin lähteä saman tien katselemaan paikkoja.
Enpä ole ennen näin isolla koneella lentänyt
Hotellini, paikallinen NNKY, sijaitsi Kowloonin eli Kiinan mantereen puolella. Otin kirjaimellisesti Lonely Planetin taskuoppaan käteen ja lähdin käppäilemään suuntaan X. Vaeltelin ensin pääkatu Nathan Roadin tuntumassa, katselin maailmanmenoa ja bongasin elektroniikkaliikkeiden ja erilaisten ravintoloiden välistä tietysti H&M:nkin.
Hotelli sijaitsi lupaavannimisellä kadulla.
Aamiaiseksi söin uteliaisuuttani kalanmuotoisen vanilja-papuhillo-jäätelövoileivän. Piti maistaa. Oli hyvää.
Katunäkymää Kowloonissa
Otin kaverin vinkistä vaarin ja hankin ladattavan Octopus-kortin, jolla voi maksaa käytännössä kaikkien liikennevälineiden liput ja jopa ostokset ruokakaupassa, kuten vahingossa huomasin. Kortista piti maksaa 50 dollarin (n. 5e) pantti, ja siihen saattoi ladata haluamansa määrän rahaa. Sitten saikin matkustaa metrolla, bussilla, laivalla ja lentokenttäjunalla hankkimatta joka kerta erikseen lippua. Varsin kätevää!
Ajoin metrolla Kowloonin niemen kärkeen ja kävelin sataman rantaan ihailemaan Hongkongin saaren silhuettia. Hyppäsin Star Ferry -lautalle ja körötin Hongkongin puolelle. Matka kesti kymmenisen minuuttia. Kyydissä oli lisäkseni muutama kuvia näppäilevä turisti ja muutama kyllästyneen näköinen paikallinen matkustaja. Vastarannalle päästyäni ajelin bussilla saaren korkeimman kohdan, The Peakin, juurelle. Sieltä kukkulan huipulle (552 m) kulkee raitiovaunu, joka on ollut toiminnassa jo 1800-luvun lopulta saakka. Varsin sympaattinen veijari. Kukkulan huipulta oli komeat näkymät, kun päivä oli kirkas. Huipulla totesin myös, että montaa asiaa kannattaa maistaa, mutta ei seesami-kurpitsajäätelöä. Yök.
Ajelin The Peakiltä alas bussilla, jotta näkisin vähän eri maisemia kuin raitiovaunusta. Kukkulalla sijaitsevat Hongkongin kalleimmat asumukset, mutta lienevät varsin arkisen näköisiä, kun en minä ainakaan mitään linnoja siellä huomannut.
Katukojuja
Hilpeää halloweenia!
Maailman pisimmät ulkoilmaportaat
Temppelikoira
Iltapäivä oli jo pitkällä, mutta kun olin vauhtiin päässyt, niin päätin pikaisen lounaan haukattuani katsella sitten Hongkongin puolellakin itseäni kiinnostavat nähtävyydet. Kiertelin katumarketteja ja bongasin maailman pisimmät ulkoilmaliukuportaat, jotka johtavat keskustan kauppa- ja toimistokeskittymästä ylempänä rinteellä sijaitseviin asuinlähiöihin. Pistäydyin Man Mo -temppelissä ja katselin antiikkia Hollywood Roadilla. Osuin myös kauppahalliin, jossa myytiin jos jonkinlaista syötäväksi tarkoitettua merenelävää. Oliot lilluivat jotakuinkin elävinä vesialtaissa, ja voin vaikka vannoa, että yksi pitkittäin halkaistu kala yritti vielä hengittää leikkuulaudalla. Alkoi tehdä liian pahaa, joten poistuin pikaisesti.
Alkoi jo tulla pimeä, mutta päätin sinnitellä vielä takaisin Kowloonin puolelle rantaan katsomaan joka ilta esitettävää Symphony of Lights -valoshow'ta. Onneksi ei ollut kiire, koska kävelin käytännössä ympyrää 1,5 tuntia. Olisi mielenkiintoista nähdä sellainen Indiana-Jones-lentää-ympäri-maailmaa-tyylinen kartta-animaatio siitä, millainen reittini loppujen lopuksi oli... Kokemuksesta oppineena ostinkin seuraavana iltana Temple Streetin katumarkkinoilta kompassiavaimenperän (löysin jopa toimivan kokeiltuani useita).
Luulin, että kiinalaiset ovat saavuttaneet turhuuden ja mauttomuuden huipun Shanghaissa joenalaisella spektaakkelijunallaan, mutta kyllä tämä Symphony of Lights oli suorastaan hämmentävän mauton. Ja turha. Mutta tulipahan nähtyä ja todettua se itse. Suosittelen muillekin, jos haluatte kokea jotakin jännittävää. Käytännössä siis Hongkongin puolen pilvenpiirtäjät vilkkuvat ja välkkyvät vuorotellen syntikkamusiikin tahtiin. Mautonta, eikä edes kovin näyttävää, mutta hämmentävä spektaakkeli.
Tässä vaiheessa kello oli noin puoli yhdeksän, ja olin lievästi sanottuna puhki. Otin satamasta taksin kotiin ja olin nukahtaa jo takapenkille. Uni tuli hotellilla melko nopeasti. Kova sänky ei haitannut lainkaan.
Tulipa sitten todistettua, että on mahdollista nähdä kaikki olennainen Hongkongissa yhdessä päivässä. Olisin varmaan käynyt vielä Temple Streetin katumarkkinoillakin samana iltana, ellen olisi ollut niin väsynyt. Menin sinne seuraavana päivänä Disneylandin jälkeen. Kannatti kyllä. Kojuissa myytiin kaikkea Kiina-krääsästä feikki-Legoihin ja elektroniikasta ja seksivälineistä lemmikkien vaatteisiin. Paikallisia parveili katukojuissa syömässä ja katumuusikot viihdyttivät. Sympaattista.
