Läpi laaksojen ja vuorten

Joitakin vuosia sitten olin Irlannissa minibussikierroksella, jossa kierrettiin tietty reitti välillä hostelleissa yöpyen, ja bussikuski toimi paitsi kuljettajana, myös oppaana. Vastaavia kierroksia järjestetään ympäri maailmaa reppureissaajien suosimissa paikoissa, ja Australiassakin niitä järjestävät useat firmat. Kierrokset ovat hyviä, koska niillä usein pysähdellään paikkoihin, joihin ei muuten päätyisi, ja kuskit ovat usein aika persoonia. Lisäksi kierrokset ovat melko edullisia.

Brittipojat kärryn kyydissä

Loikkasin keskiviikkoaamuna kello 7 reippaasti Adventure Toursin minibussin kyytiin. Pääsin mukaan mukinoitta, vaikka raahasinkin perässäni katu-uskomatonta matkalaukkua rinkan sijaan. Bussikuski Russ on noin kolmekymppinen letkeä aussi, joka ajaa bussia tottuneesti ja kertoo kepeästi mutta asiantuntevasti niin nähtävyyksistä kuin Australian kulttuurista yleensäkin.

Sydneystä ajettiin suoraan Australian pääkaupunkiin Canberraan. Sydney ja Melbourne eivät aikanaan päässeet yhteisymmärrykseen siitä, kummasta pitäisi tulla maan pääkaupunki, joten ratkaisuksi perustettiin kiistelevien kaupunkien välillä sijaitsevan lammasfarmin paikalle Canberra sitä tarkoitusta varten. Kaupungissa ei sitten juuri muuta olekaan kuin hallintorakennuksia ja jättimäinen sotamuseo. Kävimme parlamenttitalolla ja myös sen katolla, jossa liehuu kuulemma lontoolaisen kaksikerrosbussin kokoinen Australian lippu. Meille selvisi myös, miksi maan vaakunassa on kuvattuna juuri kenguru ja emu: kumpikaan eläin ei osaa kävellä takaperin, joten ne kuvaavat maan jatkuvaa edistystä.

Australian vaakuna parlamentin istuntosalissa

Parlamenttitalo

Matkan varrella näkyi pääasiassa laidunmaita ja harvoja eukalyptus-metsikköjä. Lampaita, hevosia ja lihakarjaa oli kaikkialla. Illan tullen kun päästiin vuoristoon, maisemat alkoivat muuttua jylhemmiksi ja villieläimet alkoivat tulla esiin. Näin siis viimein kenguruja! Ne hyppelivät! Auto piti pysäyttääkin kertaalleen, kun yksi kenguru poikasineen näytti aikovan tien yli, mutta palasikin sitten metsään. Kunnon australialaista luonto-ohjelmameininkiä saatiin, kun Russ bongasi metsän laidassa nokkasiilin. Hän pysäytti auton saman tien ja ilmoitti nappaavansa sen jotta mekin näemme, ja lähti pinkomaan metsänlaitaan takki käsissään valmiina nappaamaan elikon. Valitettavasti otus ehti löytää piilopaikan ajoissa.

Illaksi köröttelimme Snowy Mountains -vuoristoon, Thredbon laskettelukylään. Laskettelukausi tosin on jo täällä ohi, ja rinteet rehottavat vihreinä. Hiljaista on.

Torstaiaamulla maassa oli räntää. Lupaavaa. Aamun ohjelmassa oli nousta Mount Kosciuszkon, Australian korkeimman vuoren huipulle. Se ei ole huimaavan korkealla, vain 2 228 metrissä. Alkumatka taitetaan tuolihissillä ja loput kuutisen kilometriä jalan. Vuoristoon oli luvattu lämpötilaksi -3 astetta, ja mitä ylemmäs tuolihissi nousi, sen lumisemmiksi puut muuttuivat. Yksi hollantilaisnuorukainen tuli huipulle saakka T-paidassa ja shortseissa, mutta totesi huipulla palaavansa saman tien takaisin. Me muut lähdimme matkaan, osa paremmin ja osa huonommin varustautuneina. Hetken kuluttua alkoi sataa lunta.

Matkalla huipulle

Russ osoittaa matkanpäätä. Lähtöpiste on vasemmanpuoleisen valkoisen viivan alapäässä.

Alkumatka sujui mutkattomasti

Lähes koko bussilasti huipulla, ja maisemat ovat upeat, kuten näkyy...

Kiipeäminen huipulle oli aika epätodellista. Huipulle saakka vei metallisäleiköllä päällystetty polku, mutta se oli paikoin kovan hangen peitossa. Viimeinen osuus huipulle noustiin jyrkähköä jäätikkörinnettä, jota englantilaiset lukiopojatkin kiipesivät urheasti tennareissaan ja huppareissaan. Huipulle päästiin, mutta saavutus jäi lähinnä henkiseksi voitoksi, sillä näkyvyys tuiskussa oli ehkä 15 metriä. Kuskikin myönsi, ettei ole koskaan kiivennyt huipulle niin huonossa säässä. Naparetki oli melko raskas, mutta sen jälkeen oli voitokas olo. Kesällä kävelylenkki on varmaan miellyttävämpi.

Pulkka olisi ollut alastullessa kätevä

Korkeanpaikankammoiselle otolliset olosuhteet

Matka jatkui pitkin syrjäistä Barry Way -hiekkatietä pitkin, joka mutkitteli vuoristossa Snowy River -jokea ja muinaista aboriginaalien vaellusreittiä noudatellen. Kenguruita oli mutkaisella tiellä niin tankissa kuin "lepäilemässä" tiellä. Matkalla Russ kertoi, että Australiassa elää villihevosia (australiaksi "brumbies"), ja kohta tien laidassa näkyi hevosenraatokin. Kuolleita australianharakoitakin ovat olleet tiet täynnä, kun näin kevätaikaan nuoret harakat eivät osaa väistää autoja. Väkisinkin tuli mieleen, että mitä kaikkea Niina saisikaan askarreltua näistä maantieraadoista! Tien varressa istui kyllä ihan elävä kookaburra, joten taas yksi bongaus listalle. Emujakin jouduttiin väistelemään.





Illaksi saavuttiin Lake's Entrance -nimiseen pienehköön rantakaupunkiin, joka oli vielä 1960-luvulla australialaisten suosima lomakohde. Mainitsemisen arvoista paikassa oli, että illalliseksi syötiin fish and chipsit, jotka oli tehty haista. Kuten kuulemma useimmat fish and chipsit Victoriassa. Ei mistään valkohaista, vaan jostakin pienemmästä sintistä, jota paikalliset kutsuvat nimellä flake. Minulle olisi mennyt läpi turskana.

Kolmantena päivänä matka jatkui Australian eteläkärkeen, Wilson's Promontory -luonnonpuistoon. Alueella tutkitaan kenguruita, joten elikot päästävät ihmisiä melko lähelle. Näimme siis kenguruita lähietäisyydeltä ja paljon. Russ kaivoi esiin myös myrkyllisiä hämähäkkejä (redback spider, Latrodectus hasselti). Vompattien koloja nähtiin, mutta ei itse elikoita.

Ne loikkivat!

Lapsi on sukeltanut

On se vaan uskomatonta, että ollaan melko mitäänsanomattoman näköisessä ympäristössä, mutta kaikkialla lentelee värikkäitä papukaijoja. On valkoisia kultatöyhtökakaduja (yellow crested cockatoo), vihreitä sateenkaarilureja (rainbow lorikeet), punaisia punaroselloja (rosella) ja vaaleanpunaharmaita ruusukakaduja (galah). Jopa harakat näyttävät kiinnostavammilta kuin kotimaiset versiomme. Puhumattakaan iibiksistä, pelikaaneista, kookaburrista ja mehiläissyöjistä. Viimeisimmät olivat yllättävän pieniä. Ostin Fosterin pikkukaupungista (kuuluista Foster's-oluesta) pienen lintukirjan, jotta on mukavampi bongailla yleisimpiä siipiveikkoja.

Rosellan suojaväri petti

Maisemaa Wilson's Promontoryssa

Iltapäivällä ajeltiin Squeaky Beachille, jonka erikoisuus on narskuva ja vinkuva hiekka. Luulin, että kyseessä oli vertauskuvallinen vinkuna, mutta rannan toisessa päässä hiekka todella vingahteli kun sillä käveli. Ilmeisesti ilmiö liittyy siihen, miten piipitoista hiekka on. Tai jotain.



Loppumatka Melbourneen kesti ikuisuuden, mutta istuin jo toista päivää pelkääjän paikalla ja juttelin mukavia Russin kanssa, joten aika kului varsin nopeasti, jopa Melbournen pään iltaruuhkassa. Harmitti oikein, että reissu loppui jo ja Russ lähti seuraavana päivänä takaisin kohti Sydneytä uudelle kolmen päivän retkelle. Olisin mieluusti ottanut hänet oppaaksi seuraavallekin bussiretkelle, mutta minkäs teet. Ehkä kaikki oppaat ovat yhtä mukavia ja hyviä. :)

Kaikkii elikoi

Täällä Australiassa on niin paljon kiinnostavia elikoita ja luonnonympäristöjä, että kyllä tänne on päästävä joskus uudelleen. Bussikierrokset ovat siitä hyviä, että omia aivoja ei tarvitse käyttää suunnitelmien tekemiseen - voi vain mennä oppaan perässä ja nähdä asioita ja paikkoja, joita ei omin päin olisi todennäköisesti tullut nähneeksi. Toiste kun tänne tulee, lentäisin ehkä Melbourneen, kävisin Tasmaniassa ja ottaisin sitten bussikierroksen mantereen keskiosien aavikon, Ayer's Rockin ja Alice Springsin kautta pohjoiseen ja jatkaisin sieltä itärannikkoa pitkin Sydneyhyn saakka. Samalla näkisi pohjoisen sademetsämeiningin ja suuren koralliriutan. Brisbane on myös kuulemma todella mukava kaupunki. Adelaide kuulemma ei. Kangaroo Islandiakin on suositeltu. No niin, näin tässä taas käy. Edellinen reissu on kesken kun seuraavaa jo suunnitellaan...