No on tullut kesä talven keskelle

Saavuin jouluaatonaattona Christchurchiin, joka tunnetaan lempinimellä "Puutarhakaupunki". Tunnelma oli kuin keskikokoisessa englantilaisessa kaupungissa, etenkin tuli mieleen York ja yleensäkin Yorkshire. Kaupungissa oli keskivertoa enemmän 1800-luvun rakennuksia ja keskellä kaupunkia tietenkin katedraali, Christchurch Cathedral, pyöreine päätyikkunoineen. Kaupungin halki virtaa Avon-joki, jota reunustavat suuret puut ja jolla kulkee jokiveneitä. Tätä kaupunkia voi hyvin kuvailla sanalla viehättävä.

Christchurch Cathedral

Jokiveneilyä

Maunun haaste vuodelle 2011

Joulumeininkiä kaupassa

 

Kaupunkiin tullessani kävelin ensi töikseni keskusaukiolle, jossa törmäsin Tekaposta tuttuihin singaporelaisiin tyttöihin. Menimme syömään ja juttu kulki. Harmi kyllä tytöt lensivät kotiin jouluaattona, joten päädyin kuitenkin olemaan itsekseni. Asuin joulun kunniaksi mukavasti bed & breakfast -tyylisessä Widsor-hotellissa, mikä olikin mainio veto. Henkilökunta oli huippumukava, samoin sänky.

Winnie vahtii hotelliaan.

Jouluaattona tein retken rannikolle, niemimaan päässä sijaitsevaan pieneen rantakaupunkiin Akaroaan, joka puolestaan on ranskalaisten aikanaan valloittamaa aluetta. Nytkin liehui ranskanlippuja saloissa. Sää oli kerta kaikkiaan kammottava, ja suunnittelemani delfiiniristeilyn kohtalo vaikutti epävarmalta. Sää kuitenkin parani kuin taikaiskusta ja risteily pääsi lähtemään.

Matkalla Akaroaan oli ranta, joka koostui pelkästään sileistä kivistä!

Akaroa siintelee, taustalla lähestyvä rajuilma

"Joulun tunnelmaa"

Uuden-Seelannin eteläsaaren rannikolla elää harvinaisia (yllätys yllätys) uuden-seelannindelfiinejä (Hector's dolphin), joita ei ole missään muualla maailmassa. Näitä pieniä delfiinejä lähdettiin veneellä etsimään. Jonkin aikaa ajeltuamme huomasimme muutaman pikkuruisen sinipingviinin uiskentelemassa vedessä, ja hiukan myöhemmin näkyviin ilmestyi myös pieni parvi delfiinejä. Ne tyytyivät lähinnä uimaan veneen rinnalla ilmestyen välillä pintaan nappaamaan ilmaa hengitysaukkonsa kautta. Mitään sirkustemppuja ei nähty, mutta delfiinit olivat somia! Samalla reissulla nähtiin myös vanhoja tuttuja merikarhuja eli turkishylkeitä (ilmeisesti merikarhu-nimitys ollaan hylkäämässä, englanniksi otukset ovat fur seals) sekä Stanley the Stunt Sheep. Mainio reissu, komea skotlantilainen opas.

Uuden-seelannindelfiini on se.

Turkishylje lekottelee

Rento kaveri

Stanley the Stunt Sheep taiteilee korkealla jyrkänteellä. Kuulemma maanjäristysten yhteydessä lampaita tippuu jonkin verran mereenkin.

Illalla menin Christchurch Cathedraliin katedraalikuoron konserttiin. Odotin sekakuoroa, sain poikakuoron, joka oli varsin hyvä, joskin hiukan vaimea. Tunnelma oli kuitenkin jouluinen ja ohjelmassa oli joitakin tuttujakin biisejä, kuten Camiksen vanha hitti Torches, Torches!! Ihan mukiinmenevä konsertti.

Kotimatkalla poikkesin Victoria Square -puistoon, jossa järjestettiin vuotuinen Carols by Candlelight -joululaulutapahtuma, nyt jo 63. kertaa. Puistoon pystytetyllä lavalla soitti juuri kotoisan epävireinen pelastusarmeijan soittokunta, jonka takana kuorotelineillä oli sekalainen valikoima laulajia lähes 20:stä alueen kuorosta ja ties mistä laulukerhosta. Paikallinen pikkujulkkis juonsi leppoisan tapahtuman, ja esiintymässä kävivät niin paikallinen oopperatähti kuin hellyyttävä poikasopraano. Ihmiset istuivat nurmikolla ja joen varressa ja illan hämärtyessä kaikki sytyttivät kynttilänsä. Kyllä se joulutunnelma niinkin tuli!

Kansaa oli kuin joulupipoa

NMKY:n vapaaehtoiset myivät kynttilöitä ja lauluvihkoja

Koko pumppu

"Joulun tunnelmaa II"

Joulun tunnelmaa hotellihuoneessa

Joulupäivänä lähdin metsästämään lunta International Antarctic Centre -nimiseen turistiansaan, joka oli yksi harvoista auki olevista paikoista. Turismiala jyllää niin tehokkaasti, että joulupäivä on ainoa päivä vuodesta kun jotkut paikat saattavat olla kiinni. Mutta ei tämä etelänavalle omistettu antarktiskeskus. Minut paikalle houkutteli huone, joka oli vuorattu lumella ja jonne tuotettiin keinotekoisesti etelänapamainen lumimyrsky. Aika kesy kyllä, lämpötila ei laskenut edes alle -18 asteen. Mutta sainpahan valkoisen joulun!

Pakkasta!

Jotenkin huvittava kuva

Keskuksessa oli muutakin viihdettä, kuten kalastusverkoista pelastettuja sinipingviinejä ja ajelua ruotsalaisilla hägglund-ajoneuvoilla, jotka selviävät jos jonkinmoisesta luonnonesteestä. Kuten tuli todistettua.

Tällaisilla köröteltiin railoista, hyppyreistä ja vallihaudoista!

Kohta kaverit saa sapuskaa!

Tällä pikku pulskimuksella on sulkasato, toisin sanoen se uusii kerralla kaikki höyhenensä, jotta ne ovat jälleen vedenkestäviä. Sulkasadon aikana pingviinit eivät voi lainkaan mennä veteen eivätkä siten saalistaa ruokaa, joten ne keräävät kunnon rasvakerroksen ennen sulkasatoa ja elävät sen avulla kunnes höyhenet ovat uusiutuneet. Tällä raukalla on lisäksi ihottumaa räpylöissä. Sen räpylät on rasvattu ja sille on laitettu sukat jalkaan. Liian söpöä!!

Osa pingviineistä ruokittiin rannalla, koska niillä oli kalaverkkoihin juuttumisen takia pahempia vammoja, kuten halvaantunut evä tai halvaantunut alaleuka (tai mikä se nokan alapuolisko onkaan), kuten tällä innokkaalla ruokailijalla.

Tapaninpäivän tapahtumista kirjoitinkin jo aiemmin. Maa järisi ihan kunnolla. Uskaltauduin silti iltapäivällä taidemuseoon, jossa oli yksityiskohtaisista ihmisveistoksistaan tunnetun, australialaisen Ron Mueckin näyttely. Olin aiemmin nähnyt netissä kuvia uskomattomista veistoksista, ja paikan päällä ne olivat kyllä vielä vaikuttavampia, etenkin jättimäinen raskaana oleva nainen. Uskomattomia tekeleitä. Museossa ollessanikin tuli yksi melko iso järistys, mutta henkilökunta kehoitti kaikkia olemaan ihan rauhassa ja jatkamaan teosten katselua. Tottelin parhaani mukaan.

"Onneksi ei tarvinnut synnyttää tuota!"

Maanjäristykset jatkuivat vielä seuraavanakin yönä, ja olin aamulla hyvin tyytyväinen kun pääsin lähtemään. Samoin oli moni muukin bussissa. Bussikuski Gareth kiilasi oitis bussikuskien top 3:een hauskojen juttujensa ja upean kumean äänensä ansiosta. Komeakin oli hän, ja hieman yllättäen britti.

Häivyimme siis kaupungista niin nopeasti kuin voimme, määränpäänä valaista ja muista merielävistä kuuluisa rantalomakaupunki Kaikoura. Valitettavasti tällä kertaa säätuuri ei toiminut, ja valaidenkatseluristeily oli peruttu kovan merenkäynnin vuoksi. Jäi siis valaat näkemättä, eikä kaupunkipahaisessa paljon muuta tekemistä sitten ollutkaan. Vietin viimeisen päiväni eteläsaarella hostellilla blogia päivitellen.

Turkishylkeitä kyllä nähtiin Kaikourassakin. Entistä lähempää tosin.

Seuraavat pari päivää olivat yhtä bon voyage -tunnetta. Tiistaina lautalla Cookin salmen yli Pictonista Wellingtoniin (huomattavasti vähemmän merenkäyntiä tällä kertaa). Wellingtonissa moikkasin matkaopas-Jackiä ja nukuin pitkät yöunet, muuhun ei paljon jäänyt aikaa. Keskiviikkona tuttua reittiä Wellingtonista Rotoruaan, jossa oli nyt huomattavasti enemmän vipinää kuin pari kuukautta sitten. Kaupunki on uusiseelantilaisten lomailijoiden suosiossa siinä määrin, että se tunnetaan myös lempinimellä Roto-Vegas. Tällä kertaa menin polynesialaiseen kylpylään lojumaan munanhajuisiin kuumiin lähteisiin. Se oli kyllä hiukan tårta på tårta, sillä myös ilma oli kuuma ja munanhajuinen.

Torstaina minun oli tarkoitus ajella taikabussilla Thamesiin, mutta kävi ilmi, että Wellingtonista tutut Kristina ja Matteo perheineen (mukana tietenkin työkaverini Helena) olivat tulossa Rotoruaan, joten tein ylimääräisen työpäivän hostellilla ja sain illalla kyydin Russoilta ja Stirateilta heidän vuokraamalleen merenrantamökille Whritoaan, joka sijaitsee pohjoissaaren itärannikolla, Coromandelin niemimaan tyvessä. Seuraavat pari päivää sujuivat rannalla loikoillen, pastaa syöden ja italialaisia korttipelejä pelaten. Matteon vanhempien kanssa minulla ei ollut yhteistä kieltä ja kommunikaatio muodostui lähinnä sanoista "kyllä" ja "ei" sekä joistakin korttipeleihin liittyvistä sanoista ja numeroista. Hyvin tultiin juttuun silti.

Uudenvuodenaattona ajelimme koko päiväksi Waihi Beachille lekottelemaan ja aalloissa lillumaan. Valtameren aallot olivatkin ihan eri luokkaa kuin mitkään muut. Sieltä ne vyöryivät tasaiseen tahtiin ihmisen korkuisina, eikä loppua näkynyt. Oli hauska kellua suolaisen veden kannattelemana aaltojen mukana. Se oli reissun ensimmäinen uinti meressä. Jopa sitä kaksi kuukautta odotettiinkin.

Frodon hipiä on tummentunut matkan aikana, tosin lähinnä kassissa nuhraantumisesta eikä niinkään auringossa lekottelusta...

Nähtiinhän sitten se surffaava joulupukkikin.

Illalla paranneltiin auringon käräyttämää ihoa, nautittiin maukasta pastaa, jättikatkarapuja ja kuohuviiniä, sekä tietenkin lätkittiin korttia. Uusi vuosi otettiin vastaan rannalla Whiritoassa, ja muutamia rakettejakin nähtiin. Itse ihailin raketteja enemmän tähtiä, joita tuntui olevan paljon enemmän kuin kotona. Taivas oli täysin kirkas, ja vaikka valosaastettakin tuli jonkin verran ympäröivästä asutuksesta, tähtiä näkyi tuhatmäärin ja jopa Linnunrata oli helposti havaittavissa. Taivaalle katsellessa tuli ikävä Saturnusta!

Miesväki grillin kimpussa

Kaikki ruoan kimpussa

Kortinlätkintää

Vuosi vaihtui! Kuva on hiukan pöhkö, koska rannalla oli pilkkopimeää...

Uudenvuodenpäivänä käytiin lekottelemassa ja lillumassa jälleen "omalla rannalla", ja iltapäivällä tehtiin retki Thamesiin perhospuutarhaan. Se olikin lähinnä ainoa mielenkiintoinen asia Thamesissa, mutta jäin kuitenkin sinne odottelemaan Magic-bussin kyytiä ylemmäs Coromandelin niemimaalle maanantaina. Hyvästelin Helenan, Kristinan, Matteon ja kumppanit. Toivottavasti taas pian tavataan, no Helenan nyt varmasti tapaan taas viimeistään joissakin Pre-Textin riennoissa. Todella mukavia ihmisiä ja kilttejä, kun ottivat minut mukaan juhlimaan uutta vuotta.

Vuoden 2011 ensimmäinen aamu noin kello 6

Aurinko meni hetkeksi varjoon, mutta kyllä iho silti käristyi

Nyt se on sitten 2011. Turun kulttuurikaupunkivuosi. Saas nähdä, mitä siitäkin tulee...

Hyvää uutta vuotta kaikille!