Näkymättömiä luontokappaleita ja piilottelevia vuoria

Aamu Te Anaussa valkeni kaatosateisena, eikä päivä siitä juurikaan kohentunut. Odottelin hostellin pihalla Catlins Coaster -bussia, joka ei koskaan tullut. Pari kallista puhelua ja yhtä jääräpäisen bussikuskin käsittelyä myöhemmin istuin tavallisessa kaupunkien välisessä bussissa matkalla Invercargilliin, jossa pääsin oikean bussin kyytiin, tosin Invercargillin museossa asuvaa 130-vuotiasta tuataraa en sitten päässyt näkemään. Moka jäi harmittamaan, koska järjestäjät teeskentelivät että kaikki meni niin kuin pitikin, eikä kukaan edes pahoitellut tapahtunutta. Ärsyttää tulla kohdelluksi kuin tyhmää turistia. Mikä toki olen, mutta...

Catlins Coaster on toisen firman operoima lisäosa Magic-bussin lippuun, jolla pääsee Te Anausta Dunediniin pitkin eteläsaaren kaakkois- ja itärannikkoa, ja matkan varrella pitäisi nähdä runsaasti villieläimiä. No, en voi hyvällä tahdollakaan kutsua kahta pingviiniä, yhtä merileijonaa ja paria hyljettä "runsaaksi" määräksi, mutta sentään jotakin elikoita nähtiin. Loppujen lopuksi kierros oli kyllä aika turha ja pitkäveteinen, etenkin kun lisäkseni bussissa oli vain vanhempi australialaisnainen, joka puhui koko matkan kanssaan samaa ikäluokkaa edustavan kuskin kanssa eläkkeistä. Olisi kannattanut vain mennä Magic-bussin kyydissä Dunediniin ja siellä retkelle Otagon niemimaalle, jossa myös voi nähdä kaksi pingviiniä, merileijonan ja pari hyljettä, ja vieläpä albatrossejakin. Jokainen muukin Catlins Coaster -lisäosan ottanut on ollut samaa mieltä. Harmi, etten tavannut heitä ennen kuin päätin mennä ajelulle itse.

Rantaleijona

Rannikolla on niin tuulista, että puut kasvavat vaakasuoraan.

Keltasilmäpingviini, yksi 4 000 jäljellä olevasta yksilöstä koko maailmassa. Tarkemmin ajatellen suhteessa aika tuuri bongata sellainen...

Eteläsaaren kaakkoisosa on skotlantilaisvaikutteista aluetta, kuten paikannimetkin (Invercargill, Dunedin) vihjaavat. Saavuin Dunediniin melko myöhään illalla ja lähtö oli jo seuiraavana aamuna, mikä oli sääli, sillä pikaisen kaupunkikävelyn perusteella kaupungissa olisi viihtynyt hiukan pitempäänkin. Dunedin on ehkä maan suosituin opiskelukaupunki, jonne koko maan opiskelijat kokoontuvat kerran vuodessa juomaan kaljaa kadulla ja sytyttelemään sohvia palamaan, ilmeisesti. Kaupungissa on myös maailman jyrkin katu. Ei olisi kiva asua sen kadun yläpäässä. Jotkut kyllä asuvat, ja näin erään natiivin tepastelevan lähes pystysuoraa mäkeä alas piikkikoroissa. Apua!

Dunedinissa järjestetään joka vuosi Baldwin Streetin juoksukilpailut. Mäkeä ylös. Kävellenkin oli melko hikistä puuhaa tämä.

Matka jatkui takaisin sisämaahan päin, Lake Tekapoon. Matkalla pysähdyttiin ihmettelemään Moerakin erikoisia kiviä. Teknisesti ottaen ne ovat konkreetioita, jotka ovat syntyneet miljoonien vuosien kuluessa maan alla ja tulleet esiin rannan eroosion myötä. Käytännössä ne ovat kivisiä, kilpikonnakuvioisia rantapalloja. Kaikkea sitä.

En ollut uskoa silmiäni, kun näin Tekapo-järven. Niin sinistä vettä en ole missään nähnyt. Bussikuski (erikoinen heppu, muistaakseni nimeltään Alan) vitsaili, että järven pohja on maalattu uima-altaan siniseksi vuonna 2011 Uudessa-Seelannissa pidettäviä Rugbyn MM-kisoja varten. Totuus on uskottavampi: ympäröivistä vuorista murenee veteen kivipölyä, joka heijastaa erityisesti sinistä väriä. Johtui mistä johtui, järvi oli todella sininen! Itse kaupunki oli hyvin pieni, lähinnä lomakylä, ja hostellikin sijaitsi järven rannalla. Illalla kuski polkaisi pystyyn pienimuotoiset grillimässäilyt.

Kuvaa ei ole photoshopattu!

Pikkuruinen Church of the Good Shepherd -kirkko Tekapo-järven rannalla.

Rannalla kuvattiin Bollywood-elokuvaa! Tähtönen istuu rantatuolissa odottamassa vuoroaan.

Taustatanssijoita pusikossa.

Näkymää hostellin edustalta...

Pupu!

Jäin Lake Tekapoon toiseksi yöksi, koska halusin tehdä päiväretken Twizeliin ja Mt Cookiin. Twizel on entinen tienrakentajien kaupunki, joka on nykyään unelias lomakylä. Minut sinne houkutteli retki Pelennorin kentille. Kuninkaan paluussa nähty eeppinen taistelu siis kuvattiin Twizelissa jättimäisellä pellolla. Paikalla oli mm. 250 ratsastajaa ja kaikki kaupungin asukkaat ja turistitkin örkeiksi puettuina. Myös läheisessä armeijatutkikohdassa olleet sotilaat raahattiin esittämään örkkejä, koska eihän Uuden-Seelannin armeijalla paljon muutakaan tekemistä ole.

Pelennorin kenttien oppaat ovat paikallisia ja siten melkein kaikki itsekin olleet mukana kuvauksissa. Minun oppaani mies oli mukana örkkinä. Sain jälleen yksityiskierroksen, mitä en kyllä ihmettele, sillä Twizel ei osu ihan jokaisen turistin reitille. Satunnaisille Sormustenherra-turisteille en välttämättä kierrosta edes suosittele, koska eihän siellä oikeasti ollut muuta kuin iso pelto. Oppaan jutut ja rekvisiitat kuitenkin tekivät reissusta ehdottomasti viihdyttävän ja kannattavan.

Suhmurainen sää piilotti alkuun taustalla häämöttävät vuoret, mutta tunnelma oli hieno!

Sää kirkastui ja vuoret tulivat esiin. Elokuvassa vuorilla on lunta, koska kohtaukset kuvattiin aikaisemmin keväällä. Sähköpylväät poistettiin myöhemmin digitaalisesti. Tästä voi katsoa, miltä taistelukenttä näyttää Kuninkaan paluussa.

Jatkoin matkaa iltapäivällä Mt Cookin vuoristokylään, joka sijaitsee Uuden-Seelannin korkeimman vuoren, Mt Cookin (3754 m) juurella. Tarkoitus oli käydä pikku kävelyllä vuoristossa, mutta paikan päällä satoi kuin saavista kaataen ja tuuli niin että tukka lensi. Vietin siis iltapäivän hienostohotellin kahvilassa istuen ja museossa Sir Edmund Hillaryn lumitraktoreita kuvaten. Useista tilaisuuksista huolimatta en onnistunut näkemään Mt Cookia kertaakaan koko reissulla.

Tällaisella traktorilla körötellään Etelänavalla.

Sir Edmund Hillary pönöttää sateessa.

Mt Cookin maorinimi on Aoraki. Aoraki oli Ranginuin, taivasisän poika, joka lähti veljiensä kanssa kanootilla matkalle Papatuanukun, maaäidin pinnalle. Kanootti kuitenkin kaatui. Veljekset kiipesivät kanootin kyljelle ja (loogiseti!) kivettyivät. Kanootista tuli Te Waka Aoraki, eteläsaari, Aorakista vuoriston korkein huippu Mt. Cook ja veljistä Etelä-Alpit.

Kun palasin Lake Tekapoon, sää oli tietenkin aivan mainio. Illalla oli täydellinen kuunpimennys, jota kävin hiukan järven rannalla tiirailemassa. Leppoisa meininki.

Sormusten herra -teema jatkui vielä seuraavana päivänä Methvenissä visiitillä Edorasiin, Rohanin hevoskansan kotiin. Paikka sijaitsee Etelä-Alppien ympäröimällä Mt Potts Station -maatilalla, jonne körötettiin jättimäisellä nelivetoisella lähinnä valtamerilaivaa muistuttavalla kulkupelillä.

Uljas ratsumme

Sää ei valitettavasti suosinut nytkään. Laaksossa vaikutti nor'wester-nimellä tunnettu, paikallisten kiroama luoteinen föhntuuli, jonka vuoksi laaksossa ja vuorilla oli sateinen ja erittäin tuulinen ilma, ja vuorten takana näkyi sininen taivas. Vaikka ympäröivät vuoret olivat siis pilvien ja usvan peitossa, paikka oli erittäin tunnistettava: suuren laakson keskellä nökötti yksinäinen Mt Sunday -järkäle, jonka huipulle Meduseldin kultaista kartanoa rakennettiin kahdeksan kuukauden ajan. Itse kuvaukset paikan päällä kestivät 11 päivää, ja sitten koko rakennelma purettiin. Tämä varmaan antaa hyvän ajatuksen siitä, miksi elokuvien teko oli melko kallista.

Tältä paikka näytti kuvausten aikana (paikallisen farmarin ottama laiton kuva). Edoras on elokuvassa ainakin minusta ehdottomasti upein paikka ja Rohanin kelttivaikutteiset kuviot kaikkein hienoimpia. Kultainen sali näkyy keskellä Mt Sunday -kallion päällä.

Frodo poseeraa Mt Sundayn edustalla.

Edoras Kaksi tornia -elokuvassa

Kiipesimme Mt Sundayn huipulle, josta oli komeat näkymät joka suuntaan laaksossa. Pilvien keskellä siinteli myös Helmin Syvänne, jonne naiset ja lapset johdatettiin turvaan Sarumanin juonilta. Uuden-Seelannin mittakaavassa tämä suuri vaellus olisi hoitunut noin 20 minuutissa.

Huipulla tuulee!

Théodenin miekka Kultaisen kartanon kuistilla.

Helmin Syvänne sijaitsi kahden ensimmäisen vuoren välissä. Tai itse asiassa se oli pienoismalli, joka liimattiin tuohon kohtaan, ja itse Helmin Syvänteen taistelun kohtauksetkin kuvattiin kaivosalueella Wellingtonissa, mutta tuossa se näytti olevan...

Gandalfin miekka Glamdring. Taustalla kirjaimellisesti Sumuvuoret.

Pikku reippailun jälkeen vetäydyttiin kiertoajelufirman lampaidenkeritsemislatoon (!) lounaalle, joka sisälsi sämpylän, kuohuviiniä ja jättimäisen palan mutakakkua. Kierroksen järjestäjillä on selvästikin pelisilmää!

Vessassa oli opossumi! Uuteen-Seelantiin Australiasta tuodut opossumit ovat tuholaisia, ja jos sellainen on keskellä tietä, kuskeja kehotetaan koukkaamaan ei väistääkseen vaan osuakseen siihen... Kyllä tuostakin söpöläisestä parit lapaset saisi.

Frodo nauttii kuoharia.

Haltiaviitan pesuohjeet

Edoras-retki olikin reissun viimeinen Sormustenherra-kierros. Tietääkseni kävin kaikissa kuvauspaikoissa, joihin järjestetään opastettuja kierroksia. Rillit ei olleet yhtään huurussa. Yhteenvetona voinee sanoa, että melkein kaikki kierrokset olivat aivan loistavia. Useimmat paikalliset, etenkin wellingtonilaiset, vaikuttavat olevan suorastaan ylpeitä elokuvista ja Peter Jacksonista, ja sietää ollakin. Uusi-Seelanti näyttää elokuvissa upealta ja paikan päällä vielä upeammalta.