Enimmäkseen säästä, jättikotkista ja vääränpuoleisesta liikenteestä

Olen yleensä kaikilla reissuillani ollut todella onnekas sään suhteen, ja niin enimmäkseen nytkin. Kuivia ja aurinkoisia päiviä on riittänyt, ja vaikka Franz Josefissa satoi, sade lakkasi auringonpaisteen tieltä juuri siksi ajaksi kun menin jäätikkökävelylle ja jatkui vasta myöhemmin illalla.

Seuraavana päivänä (13.12.) kuitenkin satoi kaatamalla. Päivä oli onneksi enimmäkseen bussissa matkustamista, mutta se ei paljon lohduttanut, sillä bussin ikkunat vuotivat. Bussi oli paria istuinta lukuunottamatta täynnä, joten minäkin olin puristuneena ikkunaa vasten koko päivän. Laiton pyyhkeen itseni ja ikkunan väliin, mutta lopputuloksena oli märkä ja haiseva pyyhe, joka lensi hostellilla roskikseen. Sää jotenkin lannisti muutenkin ja koti-ikävä pääsi hiukan valloilleen. Pitkästä aikaa väliin jäänyt kuoron joulukonsertti ja karonkkakin olivat mielessä, ja jäätävät lumikinokset kuulostivat houkuttelevilta.

Sateella  (matkan varrella olleella) peilijärvellä ei ole paljon peilattavaa. Kuvassa ensimmäinen pieleen mennyt yritys nähdä Uuden-Seelannin korkein vuori Mt Cook.

Iltapäivällä pääsimme Wanakaan, jossa tein ylimääräisen kahden yön pysähdyksen. Pikkuruinen Wanaka-järven rannalla sijaitseva kaupunki oli kerrassaan leppoisa ja sääkin muuttui saman tien radikaalisti. Aurinko paistoi, järvi kimmelsi, ympäröivät vuoret hohtivat lumihuippuisina. Mieliala nousi kummasti.

Wanakan keskustassa...

Menin turisti-infoon selvittelemään, mitä kivaa Wanakassa voisi tehdä. Minulle suositeltiin vesisuihkuveneilyä, joka onkin aito uusiseelantilainen harrastus. Suihkuveneessä (jetboat, en tiedä onko suihkuvene vai ehkä jettivene virallinen nimitys...) ei ole ulkoista potkuria, vaan venettä ohjataan kahden vesisuihkun avulla. Tämän ansiosta veneellä voi ajaa jopa vain 10 senttiä syvässä vedessä pelkäämättä pohjakosketusta. Veneen keksi 1950-luvulla uusiseelantilainen maanviljelijä William Hamilton, nykyään sir ja miljonääri, päästäkseen liikkumaan maatilansa matalissa joissa.

Varasin samalla Sormusten herra -kierroksen ja ratsastusretken Queenstownissa. Virkailija selvitteli sopivaa ratsastuskierrosta ja kailotti puhelimeen: "Which trek do you recommend? SHE'S A FAN OF LORD OF THE RINGS!!" Koko infokoppi hiljeni ja kaikki kääntyivät tuijottamaan. Kiinalainen turisti viereisellä tiskillä hymyili rohkaisevasti. Tulipa sitten sekin selväksi koko Wanakalle.

Illalla menin elokuviin kertakaikkiaan herttaiseen elokuvateatteriin nimeltä Cinema Paradiso. Teatteri oli samalla kahvila, josta sai mm. kotitekoista jäätelöä. Salin puolella istuimina oli mukavan kodikkaita sohvia, nojatuoleja ja jopa puolikas auto. Sohvalla röhnöttäessä voi vaikkapa siemailla olutta, ja jos tilasi ennen elokuvan alkua pizzan, se oli valmiina väliajalla. Ihan sama mitä elokuvaa siellä esitettiin (Eat, Pray, Love), kokemus oli joka tapauksessa mahtava.

Leffan alkua odotellessa

Suihkuveneily oli todella hauskaa. Ajelimme pitkin varsin matalaa Matukituki-jokea laaksossa, jota pitkin muuten Gandalf lensi kotkalla. Elokuvassa. Ei oikeasti. Kai. Uudessa-Seelannissa on kyllä elänyt jättiläiskotkia, joiden siipiväli oli kolme metriä. Anyway. Ympäröivillä vuorilla ja jäätiköllä (Etelä-Alpit ja Mt Aspiring) kuvattiin monia Sormusten herran lumikohtauksia, kuten se, jossa sormus tippuu hankeen ja Boromir ottaa sen käteensä. Kyseessä ei kuitenkaan ollut varsinainen Sormusten herra -kierros, vaan hurjastelun ja "Hamilton-käännöksien" lomassa mainio kuskiopas kertoili myös alueen luonnosta ja maoreista. Laakson perällä kävimme jaloittelemassa lehmien ja puiden parissa.

Matukituki-joki on useiksi uomiksi haarautuva, matala palmikkojoki. Palmikkojokia on maailmassa vain muutamissa paikoissa, lähinnä Uuden-Seelannin eteläsaarella ja Alaskassa. Niissä vesisuihkuveneet ovat käteviä!

Tyypillistä pyökkimetsää. Sormustenherramaista.

Myöhemmin päivällä päätin vuokrata polkupyörän ja ajella läheiseen Puzzling Worldiin sekä ympäri paikkakuntaa. Hetken ajeltuani tajusin kuitenkin, että myös pyörällä voi ajaa väärällä puolella tietä. Lisäksi jalkajarruihin tottuneena minulla oli hieman vaikeuksia muistaa käyttää käsijarrua, joten Puzzling Worldissä käytyäni vein pyörän hyvin äkkiä takaisin. Siinäpä sitä extreme-urheilua.

Puzzling World on erikoinen hupikeskus, jossa on mm. kaikenlaisia illuusioita vinosta huoneesta väärän perspektiivin huoneeseen. Pihalla on myös suuri sokkelo, jota kuitenkaan ei tehnyt mieli mennä kokeilemaan, kun se oli mitäänsanomattomista lautaseinistä tehty. Paikka oli vähän tylsä yksinään, seurassa olisi ehkä saanut enemmän iloa irti oudoissa huoneissa hulluttelusta.

Wanakan kalteva torni on yksi Puzzling Worldin hullun hauskoista ja hulvattomista nähtävyyksistä

Kolmantena päivänä koitti lähdön hetki Wanakasta, tosin neljä tuntia myöhemmin kuin piti. Bussi hajosi taas. Onneksi aurinko paistoi ja järven rannassa oli ihan leppoisaa odotella. Bussi saatiin korjattua ja matka jatkui kohti Queenstownia.